SUUNNITELMAT
Tarkoitus on kiertää Indonesia, malesia, thaimaa, laos, vietnam ja kambotza. Lähtö on 26. syykuuta ja paluu näillä näkymin 23. tammikuuta. Menolennot kestää yhteensä melkein kaksi vuorokautta ja konetta joudumme vaihtamaan Lontoossa ja Hong Kongissa. Paluulento on Bangkokista Hong Kongin ja Amsterdamin kautta.
Ensimmäisen kuukauden aikana on tarkoitus opetella surffaamaan Kutan rannoilla Balilla. Balin jälkeen suunnataan Kuala lumpuriin ja muualle Malesiaan. Malesiasta siirrytään Thaimaan puolelle marraskuun alussa, jolloin käymme morjenstamassa Markuksen vanhempia, jotka tulevat lomalle Krabille. Thaimaassa vietetään kuukauden päivät, jonka aikana on tarkoitus kierrellä saaria etelä-thaimaassa. Viisumin umpeutuessa joulukuun alkupuolella siirrymme kiertämään Kambotsaa, Laosta ja Vietnamia n. 1 ja ½ kuukaudeksi, jonka jälkeen tarkoitus on palata bangkokiin pohjois-thaimaan kautta.
TURISTIT
Reissuun lähdemme kahdestaan. Tarkemmat esittelyt turisteista löytyy sivupalkista. Irc-galleriasta löytyy myös kummanki reissaajan profiilit nimimerkeillä mjassi ja Tonskuu.
BUDJETTI
Tarkkaa summaa on vaikea sanoa, mutta luultavasti kaikki menee mitä on..
Tarkoitus oli saada n. 3000€ + lennot+ alkuvalmistelut.
Lentojen hinnaksi tuli 935€, rokotuksiin upposi n. 250€, suomesta varatut meno/ paluumatkat (helsinki-oulu, oulu-helsinki) + lento balilta malesiaan ja eka yö balilla n. 200€, + vakuutukset riippuen vakuutusyhtiöstä.
ROKOTUKSET
Rokotuksissa pelasimme varman päälle ja otimme kaikki mitä meille suositeltiin, eli hepatiitti A ja B, japanin aivokuume ja lavantauti. Malarialääkkeenä käytämme luultavimmin Doxitinia. Malarialääkkeet hankimme vasta reissussa sillä lääkkeiden hinnoissa on huomattavia eroja Suomen ja Kaakkois-aasian välillä.